Ratsastuksen muita lajeja

Ratsastus on monipuolinen laji, jossa pääsee harrastamaan hevosten ja ponien kanssa. Ratsastus ja hevosten kanssa toimiminen on terapeuttista ja se auttaa ottamaan vastuuta. Ratsastuksen lajeja ovat esimerkiksi lännenratsastus, vikellys ja valjakkoajo.

Lännenratsastus

Lännenratsastus on ratsastuksen laji, joka on alkujaan Pohjois-Amerikasta. Lajin perustana on ratsastavien karjapaimenten tyyli ratsastaa. Ratsastaja käyttää toista kättään ohjatakseen hevosta ja toisella kädellä hänellä on mahdollisuus käyttää lassoa. Laji on kehittynyt karjanhoidon ja hallitsemisen ympärille. Lännenratsastus poikkeaa eurooppalaisesta ratsastuksesta myös varusteidensa puolesta. Lännensatula on huomaattavasti painavampi, kuin eurooppaisessa ratsastuksessa. Lännensatula voi painaa jopa 25 kiloa (eurooppalaisessa ratsastuksessa yleensä maksimissaan 10 kiloa), satula on suuniteltu siten että satulan nuppiin voidaan laittaa lasso roikkumaan. Lännenratsastuksessa kilpaillaan myös olympialaisissa.

Vikellys

Vikellys on erilaisten akrobaattisten liikkeiden suorittamista laukkaavan hevosen selässä. Hevonen laukkaa juoksuttajan ympärillä 15 metrin ympyrällä ja juoksuttaja ohjaa hevosta äänen, juoksutuspiiskan ja -liinan avulla. Hevosella on selässä paksu patja sekä vikellysvyö, jossa on kahvat. Vikellyksessä voi suorittaa liikkeitä yksin tai joukkueena. Vikellyksessä vikeltäjät hyppäävät vauhdissa hevosen selkään ja suorittavat akrobaattiset liikkeet. Kilpailuisssa liikkeet arvostellaan ja suurimmat pisteet saanut vikeltäjä tai joukkuee voittaa. Vikellys koostuu eri perusliikkeistä eli pakollisista liikkeistä sekä erilaisista teknisistä liikkeistä. Vapaaohjelmassa vikeltäjä itse tai joukkue suunnitelee itse oman liikesarjansa.

Valjakkoajo

Valjakkoajo on laji, jossa yhtä, kahta tai neljää hevosta tai ponia ajetaan valjakoilla. Kilpailu koostuu koulu-, tarkkuus- ja kestävyysosiosta. Koulukokeessa suoritetaan ennalta sovittu ohjelma 40 x 80 metriä kokoisella radalla. Liikkeet testaavat valjakon tarkkuutta ja liikkeitä, liikkeet arvostellaan asteikolla ykkösestä kymmeneen. Tarkkuuskokeessa suoritetaan eräänlainen esterata, joka koostuu erilaisista tehtävistä. Tehtävien aikana mennään keilojen läpi, jossa on pallot: jos pallo tippuu kartion päältä, esteen suorittaminen on virheellinen. Esteitä voivat olla esimerkiksi erilaiset sillat. Kestävyyskoe on osio, jossa suoritetaan usean kilometrin pituinen maastorata. Osio koostuu kolmesta osasta -a, d ja e. A -osiossa jossa valjakko saa itse valita askellajinsa, jolla suorittaa tehtävät. D -osiossa suoritetaan tehtävät käynnissä. A- ja D -osioiden jälkeen tehdään eläinlääkärin tarkastus, jotta voidaan tarkistaa eläimen kunto. Valjakot, jotka läpäisevät tarkastuksen pääsevät e -osioon. E -osiossa suoritetaan esterata maastossa.